Hiljaisuudessa kypsynyttä

Suomen suvi – kauan kaivattu, odotettu on täällä.

Tällä kertaa ehkä perin erilaisena kuin on totuttu; syksyn sääsävyt

ovat varmasti – ja siltä osin kyllä totutustikin – päivän ykköspuheenaihe.

Niinhän se on, ettei aina kaikki mene niinkuin toivotaan ja suunnitellaan.

Silti elämä soljuu, kenties jopa odotettua paremmin, täydesti.

Ja kyllä – juuri niissä kohdissa jossa ei mene suunnitellulla tai toivotulla

tavalla tarvitaan asennemuutosta. Pettymyksestä ja kiukusta

mahdollisuuksiin.

Kesällä on myös aikaa rauhoittua, hiljentyä kuuntelemaan mitä

elämällä on tarjota normaalia ehkä useammin.

Eeva Kilpi on osuvasti pukenut sanoiksi:

”Ajattelepas tätäkin: keksiessään nopeat kulkuvälineet ja

nopeuttaessaan elämää kaikin tavoin ihminen kuvitteli voittavansa

aikaa, mutta aivan toisin kävi. Tuli vain kiire.”

Ja kukapa muu minun kiireeni pysäyttää kuin minä itse.

Vaikka vaativaa se välillä onkin, tai ainakin haasteellista.

Lomakin tuppaa helposti menemään suorittamiseksi, ehtimiseksi

jos ei pidä varansa. Siksi olen koittanut pitää varaa ja onnistunutkin

siinä. On ollut ihmeellistä nähdä vivahteita, erottaa sävyjä.

Oletko havainnut silkkiuikkupoikaset aamu uinnillaan,

auringon säteiden vilkutuksen pilvenmöllysköiden lomasta,

lähimmäisen iloisen tervehdyksen kassajonossa tai vaikka

ystävälliset auttavat kädet omaisuutesi levitessä katukiveykselle.

Helmihetkiä arki täynnänsä ja niin kiitollinen mieli koetusta, havaitusta.

On ollut avartava kokemus todella tajuta olevansa rakastettu –

Jumalan rakastama ja toisten ihmisten. Itsenikin.

Pitkä matka on kuljettu tähän päästäkseni.

Askelten varassa edetty siihen tietoisuuteen ettei tarvitse täydellinen

olla, mutta läsnä ja totta itselleen ja muille. Melkoinen avaruus aukeaa

siitä tajusta, että olen oikeasti ja todella Luojani ja Lunastajani

hyväksymä tälläisenani. Maljan nostamisen arvoinen oivallus!

”Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,

Kehun: Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun”

– Eeva Kilpi –

Kiitos Jumalani uusista oivalluksista –

ja matka Hänen johdattamanaan jatkuu!